lauantai 31. tammikuuta 2015

Tuoteshoppailua, inventaarion harkintaa

Aiemmasta oppineena oli tarkoituksena pitää tavaramäärä kaupassa kohtuullisena. Onpa se vaan vaikeaa! Niin paljon olisi ihanuuksia, joita haluaisi ottaa valikoimaan mukaan. Vähän jo rönsysi yli, sillä ihan alkuperäinen ajatus oli pehmolelut (siitä nimi) mutta sekin ajatus on jo laajentunut myös puuleluihin, jo ennen kuin kaupassa on edes avajaisia pidetty... toivottavasti ei ihan samaa rataa jatku, vaan pidän pään kylmänä houkutusten edessä.

En uskalla vielä lähemmäs!
Vanhan kaupan varasto tästä rönsyilyn huonosta puolesta muistuttaa kyllä aika tehokkaasti. Yhtä sun toista, knick-knacks, silppua ja sälää, josta on tavattoman työlästä pitää lukua. Kuin pohjaton pahvinen kuilu. Niinpä inventointia lykätään ja lykätään...

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Viittä vaille jo

On paljon leppoisampaa rakennella verkkokauppaa näin "toisella kierroksella".

Paljon muuttuu, ja muutoshan on yleensä hyvästä! Nimi vaihtui, alusta vaihtui toiseen, Facebook-sivu vaihtui, kun aiempaan sivustoon ei nimeä saanut muutettua. Tuotevalikoima muuttuu liki kokonaan ja sen myötä taitaa valitettavasti vaihtua myös asiakaskunta aika isolta osin. Osa ehkä löytää takaisin, sen näkee sitten.
Tilitoimisto pysyy samana, tottakai. Ja y-tunnus säilyy, sama firma siis edelleen...

Aikaa ei tarvitse käyttää perustermien tai säännösten selvittelyyn, enkä myöskään pohdi niin paljon sitä, mikä olisi mahdollisimman monelle sopivin / neutraalein / ei-ketään-ärsyttävin  ulkomuoto / väritys / valikoima.
Kaikkia ei voi kuitenkaan miellyttää, aina löytyy joku, jonka mielestä joku detalji on "väärin"... joten nyt teen ihan vaan sellaisen josta itse tykkään. Ehkä jossain mielen pohjalla häilyy jotain, mitä graafisesta ilmeestä tai logosuunnittelusta aikoinaan opetettiin (ai niin, logo!) mutta kovin paljon en nyt käytä aikaani ulkoasun viilaamiseen.

Rennosti menee, vielä, mutta olisi voinut jotain tehdä perusteellisemminkin. Kilpailijat, markkinatilanne, onko tällaiselle edes tilausta? :D Toivon että on. Yhtä lailla soitellen sotaan lähti ensimmäinenkin verkkokauppa ja ihan kivasti sillä meni, vaikka ei todellakaan ollut silloin ainoa kaltaisensa. :)



maanantai 5. tammikuuta 2015

Tyhjän kankaan ongelma

Ensimmäinen postaus uuden firman uuteen blogiin, mitä ihmettä tähän nyt laittais.

No, aloitetaan lyhyesti ja suoraan asiasta! Alan taas tauon jälkeen verkkokauppiaaksi! Mutta uusin ajatuksin ja uusin ideoin. Sivut ovat jo melkein pystyssä, tuotteista osa varastossa, olin jo melkein unohtanut miten kivaa on miettiä jotain ihan omaa. Saapa nähdä ottaako tuulta alleen tällä kertaa. :-)

Vielä on kyllä tekemistä; tähtäin on maaliskuun alussa.